Go to content

Ilomäen tila on aito pieni maatila, jolla viljellään viljaa kuten ohraa ja kauraa sekä kuivaaheinää tilan kotieläimille. Myös metsänhoitotyöt kuuluvat tilan arkeen. Tila on ollut samalla suvulla vuodesta 1827 lähtien ja sitä viljellään jo kuudennessa polvessa. Nykyään maanviljelyn rinnalle on noussut yhä tärkeämpänä maatilamatkailu. Se alkoi vuonna 1999 ja on sittemmin laajentunut: nyt maatilalta löytyy seitsemän erilaista itse rakennettua mökkiä, kahdeksas mökki sijaitsee Kalajärven matkailukeskuksella. Majoituksen oheen maatilalta löytyy monenlaista ajanvietettä, myös ohjelmapalveluita esimerkiksi polttareihin. Maatilalla huolletaan nykyään pienimuotoisesti myös pienkoneita.

Isäntäväki on tavallinen perhe, joka asuu itsekin maatilalla. Nykyisenä isäntäparina toimii Merja ja Jarmo Ilomäki. Apuna maatilamatkailun arjessa on myös vanhempi isäntäpari Päivi ja Reijo Ilomäki.

Matkailutoimintaa kehitetään kokoajan. Maatilamatkailu Ilomäki on ollut mukana mm. Peräseinäjoen Helmet (kasvua, kilpailukykyä ja kansainvälisyyttä) -yritysryhmähankkeessa. Ilomäet hakevat säännöllisesti oppia matkailualan uusista tuulista erilaisista koulutuksista ja opintomatkoilta ulkomaita myöden. Tällä hetkellä tila on mukana Green Care -hoivahankkeessa, jossa kehitetään Green Care-toimintaa kumppanuusmallin avulla.

Maatilamatkailu Ilomäki on jäsenyrityksenä sekä Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:ssäSeinäjoen Matkailuyrittäjät ry:ssä ja Green Care Finland ry:ssä. Teemme yhteistyötä paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa kuten Peräseinäjoen Pesulan, Leipomo Satupullan ja Seinäjoen 4H-yhdistyksen kanssa.

Tilanväeltä löytyy voimassa olevat Ensiapu EA1- ja EA2-kortit, Matkailualan turvallisuuspassi sekä Hygieniapassi. Toiminnan turvallisuusasiakirjat päivitetään säännöllisesti.