1. VARAAMINEN JA MAKSAMINEN
Varauksen voi tehdä soittamalla, sähköpostilla, verkkokaupassamme tai muiden varausjärjestelmien kautta. Vuokraamme mökkejä ainoastaan 18 vuotta täyttäneille.

Varauksesta tulee käydä ilmi:
varaajan nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, varattava kohde, tulopäivä, varattavat vuorokaudet, henkilömäärä ja lemmikkieläimet. Varauksen tehdessään asiakas hyväksyy varausehdot. Varaus on sitova. Asiakkaalle lähetetään aina varausvahvistus ja saapumisohjeet sähköpostitse.

Majoituksen voi maksaa varaamisen yhteydessä verkkokaupassamme, muissa varauksissa lähetämme maksamista varten laskun tai maksulinkin sähköpostitse. Majoitusvaraus laskutetaan kokonaisuudessaan etukäteen, aikaisin tehdyissä varauksissa viimeistään viikko ennen majoitusajankohtaa. Viime hetken varauksissa maksu suoritetaan saavuttaessa.

2. VARAUKSEN PERUUTTAMINEN
Asiakas voi peruuttaa varauksensa veloituksetta aiemmin kuin 7 päivää ennen saapumista. Asiakkaalta veloitetaan kokonaishinta, jos hän peruuttaa varauksensa saapumista edeltävien 7 päivän aikana. Peruutus katsotaan tapahtuneeksi sillä hetkellä, jolloin tieto peruutuksesta on tullut Maatilamatkailu Ilomäelle.

Jo maksetun majoituksen palautuskulut (10 % varauksesta maksetusta summasta) peritään asiakkaalta.

3. MAATILAMATKAILU ILOMÄEN OIKEUS PERUUTTAA VARAUS
Mikäli kyseessä on ylivoimainen este (force majeure), voidaan varaus perua.

4. OLESKELU LOMAKOHTEESSA
TULO- JA SAAPUMISAIKA: Majoitusvuorokausi alkaa tulopäivänä klo 15 ja päättyy lähtöpäivänä klo 12. Pyydettäessä joustamme kellonajoissa mahdollisuuksien mukaan. Toivomme asiakkaan ilmoittavan saapumisajasta suurpiirteisen arvion, saapua voi tarpeen mukaan klo 15-23.
HENKILÖMÄÄRÄ: Majoitustilaa saa käyttää enimmillään niin monta henkilöä (mukaan lukien vierailijat) kuin mökkiin on merkitty virallinen vuodepaikkojen lukumäärä. Muutamasta lisähenkilöistä voidaan sopia etukäteen, esimerkiksi perhejuhlien yhteydessä. Mökkejä vuokrataan ainoastaan asialliseen käyttöön, ei biletystarkoitukseen. Tarkka osallistujamäärä on ilmoitettava aina etukäteen. Jos lisähenkilöistä ei ole etukäteen sovittu, veloitamme lisähenkilöistä 20 e/hlö + lisäsiivousmaksun alkaen 50 e. Teltan tai asuntovaunun käyttö lomakohteen tontilla ilman omistajan lupaa on kielletty.
AUDIOLAITTEET: Ulkoalueilla audiolaitteita käytettävä niin ettei niiden käyttö häiritse muita alueella majoittuvia.
LEMMIKIT: Lemmikkieläinten tuomisesta on sovittava erikseen, lemmikeistä veloitamme 10 e/lemmikki/majoitusjakso.
TUPAKOINTI: Kaikki majoitustilat ovat savuttomia.
LOPPUSIIVOUS: Loppusiivouksen voi tehdä itse tai jättää sen maksua (50 e) vastaan omistajille. Jos loppusiivous suoritetaan itse, siihen kuuluu tarpeen mukaisesti että astiat tiskataan, roskat viedään roskikseen, vuoteet pedataan, pöydät ja tasot pyyhitään, WC-/suihku-/saunatilat siivotaan, matot tampataan, lattiat imuroidaan ja pyyhitään mopilla.

5. VAHINKOJEN KORVAUKSET
Asiakas on velvollinen korvaamaan lomakohteelle tai sen irtaimistolle aiheuttamansa vahingot kohteen omistajalle. Majoitustilat tarkastetaan jokaisen asiakkaan jälkeen.

6. OIKEUS HINTOJEN MUUTOKSIIN
Hinnaston hinnat voimassa toistaiseksi. Pidätämme oikeuden muutoksiin.

7. VALITUKSET
Kaikki majoituskohteeseen liittyvät huomautukset ja valitukset osoitettava viipymättä suoraan Maatilamatkailu Ilomäen henkilökunnalle.

8. SOVELLETTAVA LAKI JA RIITOJEN OIKEUSPAIKKA
Sopijapuolet pyrkivät ratkaisemaan sopimuksesta syntyneet riidat keskinäisin neuvotteluin. Mikäli neuvotteluissa ei päästä sopimukseen riidat ratkaistaan Seinäjoen käräjäoikeudessa. Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.